Kirjoitin kolumnin vuonna 2010 pyynnöstä eräälle hyvinvointiin keskittyvälle nettisivustolle (jota ei enään löydy). Moni asia ja tunne on muuttunut vuosien saatossa, mutta itse teksti mielestäni on hyvä. Julkaisen sen nyt tässä teille ja toivon, että saan kirjoitettua päivitetyn version pian!
Performanssitaiteen opinnot ovat auttaneet minua muistamaan miksi aloitin lajin ja mikä tarkoitus minulla oli kun aloin jakamaan lajia muillekkin...niistä lisää myöhemmin.
KOLUMNI: LEIKKIÄ IKÄ KAIKKI
Olen aina ollut kiinnostunut tanssista ja sirkuksesta. Jokin kumma viehätys minulla on myös ollut "välineillä" temppuiluun. Lapsena harrastin rullalautailua jonka olen löytänyt taas uudelleen vuosien jälkeen. Minä, kolmikymppinen nainen olenkin innostunut hula-vanteen pyörittämisestä, sirkustelusta ja rullalaudalla cruisailusta. Olen toki harrastanut perinteisempiäkin liikuntalajeja, mutta niistä on puuttunut se jokin. Kenties kova suorittamisen paine nuorempana sai minut luopumaan jalkapallosta, ringetestä ja cheerleadingistä. Mitä syvemmälle menin harrastukseen sitä enemmän valmentajat ja seura alkoivat vaatimaan - se ei sopinut nuoren ihmisen maailmaan. Eikä itseilmaisuun ei ollut mahdollisuutta.
Se mikä minua miellyttää vannetanssissa, sirkuksessa ja rullalautailussa on yhdessä tekeminen, vilpitön meininki ja se, että jokaiselle löytyy oma tapa ilmaista itseään - ei ole oikeaa tai väärää tapaa tehdä. Voit olla koko päivän rullien päällä tai tanssia useita tunteja vanteen kanssa ilman että tuntisit polttavasi kilokaloreita tai kehittäväsi lihasmuistia ja kordinaatiokykyä. Kyseiset lajit tuntuvat mutkattomilta ja mahdollisuuksia näytää olevan vaikka kuinka, kaikki riippuu omasta mielenkiinnosta lajia kohtaan ja halusta kehittää itseään.
Nyt toukokuussa tulee kuluneeksi neljä vuotta siitä kun ostin kaupasta lasten vesitäytteisen hula-vanteen lahjaksi mieheni kummitytölle. Kotiin päästyäni vannetta oli tietysti heti kokeiltava, "-Hei tämähän oli kivaa, liiankin kivaa!" Aloin miettimään mitä kaikkea vanteella voikaan tehdä, mitä siellä sirkuksessa vanteella tehdäänkään? Ryhdyin Youtubesta katselemaan vannevideoita. Sirkuksen vannetytöt olivat elegantteja ja notkeita, ja tiesin että kovalla päivittäisellä harjoittelulla pääsisi samaan. Jokin kipinä videoista kuitenkin puuttui. Kunnes yhtäkkiä eteeni sattui video jollaista en ollut koskaan nähnyt! Mitä -hän tanssi vanteen kanssa, vanne pyöri hänen vartalollaan sulavasti tavalla jota en ollut aiemmin nähnyt. Video ei ollut akrobatiaa ja naisella oli vain yksi vanne koko ajan. Tanssiminen vanteen kanssa näytti helpolta ja todella hauskalta. Tuota minäkin haluan tehdä! Olin samantien koukussa. Selvisi ettei laji ollut sirkusta vaan Hooping/Hoopdance (eng.). Aloin etsimään lajista tietoa ystäväni kanssa ja jonkin ajan kuluttua selvisikin että vannetanssissa käytetävät vanteet ovat suurempia ja painavampia kuin kaupan leluvanteet. Laji on lähtöisin Amerikasta 2000-luvun alusta. Yleisesti hula-vanne on kaikille tuttu lapsuudesta mutta sillä on paljon kauaskantoisempi historia: jo antiikin kreikassa pyöriteltiin vanteita jotka oli tehty kaislasta. Myös Intiaanit ovat käyttäneet vanteita iät ja ajat päästäkseen lähemmäs esi-isiään. Olen myös kuullut että 60-luvulla Suomessa lannevanteilu oli todella suosittua - vannetanssitunteja on siis ollut jo silloin!
Matkani vanteen kanssa on muuttanut minua ja tuonut elämääni paljon uutta! En olisi voinut koskaan uskoa minne ja millaisille matkoille sen kanssa vielä päädyn. Se on myös yrittänyt johdattaa minua harhaan, olemaan mustasukkainen toisen onnistumisista ja eteenpäin menosta. Kolmatta vuotta lajia harjoittaneena olin melko turhautunut katsomaan videoita ja opettelemaan niistä. En löytänyt videoista enää mitään uutta, en inspiroitunut, en tiennyt mihin suuntaaan minun pitäisi mennä...minusta tuntui että minun on pakko päästä katsomaan ja kokemaan lajin syntysijoille - Jenkkeihin. Ja niinhän sitten kävikin: ensimmäinen lentomatkani suuntautui Kaliforniaan, Hoop Campille. Leirille oli kokoontunut reilu sata vanteilijaa ympäri maailmaa. Osa leiriläisistä oli juuri aloittanut, osa taas lajin pioneeereja. Leiri kesti viikonlopun ajan ja vannetunteja oli jos jonkinlaisia: tekniikkaa, vatsatanssia, joogaa, sirkusta, tulivannetta yms. Leirillä ymmärsin, että meissä jokaisessa on vähän vannetanssijaa, ja toisia kiinnostaa vanteissa toisenlaiset asiat. Olen myös onnellinen ettei lajissa ole kilpailua!
Vannetanssi rauhoittaa minua pahoina päivinä -se voimauttaa. On helpottava astua vanteeseen ja laittaa soimaan omat lempimusat, ryhtyä liikkumaan musiikin mukana, unohtaa ympärillä oleva maailma ja antaa vain mennä. Voin olla välittämättä siitä miltä näytän tai mitä muut ajattelevat - olla vain kahden vanteen kanssa ja tuntea kehoni. On ihana tietää että vanne odottaa minua aina ja on valmis ottamaan minut vastaan sellaisena kuin olen, myös pahoina päivinä.
Tällä hetkellä jaan lajitietoutta yritykseni kautta. Järjestän ilmaisia jameja Oulussa, vedän tunteja pitkin Suomea sekä esiinnyn vanteen kera. Toimin myös Oulun tähtisirkuksessa, Oulun taidekoululla ja valtakunnallisessa Sosiaalinen sirkus -projektissa sirkusopettajana. Vapaa-aikanani yritän kehittää itseäni mahdollisimman paljon, mutten ota siitä paineita. Pääasia että tuntuu hyvältä ja tekeminen on mukavaa!
Kati Köykkä 21.5.2010
